Tarina talvisesta asuntoarviosta – mitä arviokäynnillä oikein tapahtuu?

Tarina talvisesta asuntoarviosta – mitä arviokäynnillä oikein tapahtuu?

”Meidän asunto on se paras asunto” Omaa kotia on aina tunteikasta myydä. Kodista on paljon hyviä muistoja ja niistä irti päästäminen on vaikeaa. Siksi se oma koti on aina kaikista paras. Olin tässä eräs päivä arviokäynnillä kauniilla uudella pientalojen alueella Vantaalla. On mukava mennä arviokäynnille uudelle asuinalueelle paikkaan, jossa on hoidetut talot. Sateisena päivänä kaduilla oli hiljaista, alueen lapset olivat sisällä eikä iltapäivällä neljän aikaan ulkona tuntunut olevan ketään. Olin hieman hämilläni. Nautin kuitenkin alueen selkeistä linjoista ajaessani sen läpi. Kun saavuin paritalokodin pihaan, hieman pohdin, että mihin auton voisi jättää, ettei se olisi naapurin tiellä. Päädyin jättämään auton arvioitavan asunnon oven eteen, koska siinä se todennäköisimmin ei ainakaan ole naapurin tiellä. Keräsin kamppeeni ja hetken ihastelin pihapiiriä. Astuin kuistille, soitin kelloa ja heti pieni tyttö avasi oven. Koko perhe…
Read More
Mitkä asiat vaikuttavat asunnon hintaan?

Mitkä asiat vaikuttavat asunnon hintaan?

              Asunnon arvon määrittäminen on ensimmäinen askel kohti myyntiä. Mitkä asiat sitten vaikuttavat asunnon arvoon? Tärkeimmät asiat ovat sijainti ja kunto. Asunnoksi mielletään niin kerrostaloasunnot, rivitaloasunnot, paritaloasunnot ja omakotitaloasunnot. Oikea hinnoittelu nopeuttaa asunnon myyntiä Oikein hinnoiteltu asunto on puoliksi myyty. Hinnan tulee olla kilpailukykyinen - ei liian kallis, ei liian halpa, vaan juuri sopiva. Liian halvalla tai liian kalliilla ei kiinteistöä kannata myydä. Liian halvalla myytäessä ostajalle voi tulla sellainen tunne, että asunnossa olisi jotain vikaa. Liian kalliilla myydessä ostaja voi ajatella, että ei kannata edes mennä katsomaan asuntoa tai tarjota ja käyttää aikaa, koska ei se myyjä varmaan tingi kuitenkaan. Jotta potentiaaliset ostajat kiinnostuvat asunnosta heti, on myytävän kohteen oikea hinnoittelu tärkeää. Hinnoittelulla on suora vaikutus kysyntään ja asunnon myyntiaikaan. Kiinteistönvälittäjä hinnoittelee kokemuksensa…
Read More
Blogi asuntojen myynnistä

Blogi asuntojen myynnistä

Mukavaa, että löysit blogiimme. Aloitimme toimistomme oman nettisivun vuosi sitten (asuntojenarviointi.fi). Täällä voit pyytää asunnostasi maksuttoman arviokäynnin ja lukea blogistamme asuntokaupan uusimmista trendeistä. Tulemme myös avaamaan asuntokauppaan liittyviä kiemuroita, joten pistä blogimme seurantaan, jos harkitset asunnon myyntiä tai, jos asuntokauppa-asiat kiinnostavat.
Read More